Yhteistyö Jobillan kanssa auttoi Suuntoa tehostamaan rekrytointiprosessin hakijavetoiseksi sekä onnistumaan teknisten positioiden täyttämisessä.

Suunto on kansainvälisesti korkealaatuisista tuotteistaan tunnettu brändi. Huippuosaajia etsiessään se aloitti yhteistyön Jobillan kanssa.  

Alussa rekrytoinnin haasteita olivat olleet muun muassa teknisten osaajien tavoittaminen, rekrytoinnin hallitseminen kokonaisuutena sekä mielikuvat Suunnosta työnantajana. ”Kaikki tuntevat Suunnon yrityksenä, mutta eivät työnantajana. Markkinointimme on ollut pitkään tuotevetoista, mutta se, millainen paikka olemme työnantajana, on jäänyt piiloon”, Suunnon Talent Acquisition Business Partner Pia Santanen kertoo.

“Suunto loi Jobillan kanssa strategian rekrytoinnin kehittämisestä ketterämpään ja entistä hakijavetoisempaan suuntaan.”


Ennen muutosta Suunnon käyttämät kanavat tuottivat hakijoita ei-teknisiin positioihin. Suorahakupalveluiden käyttö oikeanlaisten teknisten tekijöiden tavoittamiseksi oli kallista, eikä sopivan hakijan löytyessä aikaa kontaktoimiseen tahtonut löytyä riittävästi. ”Teknisiin osaajiin täytyy reagoida nopeasti, sillä muutkin yritykset kilpailevat samoista osaajista”, Pia kuvailee.


Uusi strategia rekrytointiprosessiin

Jobillan kanssa muutos lähti liikkeelle rekrytointiprosessin tehostamisesta. Prosessi muutettiin kokonaisuudessaan talon sisäiseksi ja eri vastuualueet jaettiin selkeästi. Suunnolla nimettiin yksi henkilö vastaamaan koko prosessista. 

Lisäksi työnhakua kevennettiin. Jobillan kevyt rekrytointitesti antaa jo etukäteen tietoa kandidaateille siitä, mitkä ovat työn tärkeimmät kriteerit ja ominaisuudet. Näin hakija pystyy jo ennalta päättelemään, voisiko hänessä olla potentiaalia tehtävään.

”Hakijakokemus lähtee jo itse työpaikkailmoituksesta ja siitä, miten tehtävään haetaan.”



Pia kehuu hakijavetoista rekrytointia ja kertoo saaneensa hakijoilta kiitosta uudistetusta prosessista. ”Hakijakokemus lähtee jo itse työpaikkailmoituksesta ja siitä, miten tehtävään haetaan. Jos hakija törmää palveluihin, joihin tarvitsee rekisteröityä ja kopioida samat tiedot moneen kertaan, se on todella iso turn-off.” 

Testimuotoinen hakemus on hakijalle huomattavasti helpompi ja vaivattomampi tapa osoittaa kiinnostusta tehtävää kohtaan. Lisäksi menetelmä on saanut kehuja nopeudesta, sillä hakemukseen ei enää tarvitse täyttää samoja tietoja useampaan kertaan. ”Kynnys hakea on tällöin todella paljon pienempi”, Pia sanoo. 

“Suunnon ei ole tarvinnut enää tukeutua kalliiseen suorahakuun teknisten osaajien löytämiseksi.”


Pia kehuu muun muassa Jobillan rekrytointijärjestelmää, joka auttaa hallitsemaan suuriakin hakemusmääriä. Muutoksen myötä myös rekrytointien läpivientiajat ovat laskeneet ja suorahakukustannukset tippuivat murto-osaan aiemmasta. Nykyään Suunnon ei ole tarvinnut enää tukeutua kalliiseen suorahakuun teknisten osaajien löytämiseksi.

Rehellinen viestintä ja kommunikaatio hakijakokemuksen ytimessä

Mitä neuvoja Pia voi antaa muille yrityksille omien kokemustensa pohjalta? 
Hakijavetoisessa rekrytoinnissa korostuu erityisesti kommunikaation ja viestinnän tärkeys. Pia kehottaa panostamaan hakijoiden kunnioittamiseen erityisesti työnantajamielikuvan luomisessa. ”Sen, mitä tuot esille, pitää olla totta.”

Rekrytointiprosessin kulku tehdään mahdollisimman läpinäkyväksi hakijalle jo etukäteen, jolloin hakija tietää alusta asti, mitä prosessissa tulee tapahtumaan. Kandidaateille olisi hyvä antaa myös esimerkiksi väliaikatietoja tilanteessa, jossa rekrytointi jostain syystä viivästyy.

Lisäksi Pia painottaa palautteen antamista etenkin henkilöille, jotka ovat edenneet prosessissa eteenpäin. Palautteen antaminen jättää yrityksestä hyvän mielikuvan myös heille, jotka eivät tule valituiksi.


Mitä seuraavaksi?

Suunnolla aiotaan jatkaa hyvin alkanutta työnantajamielikuvan rakentamista ja rekrytoinnin kehittämistä. Suunnitelmissa on esitellä työntekijöiden päivittäistä arkea ja tehtäviä sekä Suunnon kulttuuria niin blogitekstien kuin videoidenkin avulla.


Haluatko tietää lisää rekrytoinnista?

Liity yli 170 000 käyttäjän joukkoon ja rekrytoi menestyksekkäästi Jobillan kanssa.

Aloita nyt

Digitaalisen rekrytoinnin ja rekrytointimarkkinoinnin ammattilaiset.

Tilaa uutiskirjeemme

Miten rekrytoida digitaalisesti vuonna 2024?

Rekisteröidy ilmaiseksi ja rekrytoi onnistuneesti!

Aloita nyt!

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Leave a Comment