Aveso toimii tiedonhallintaratkaisujen toteutuskumppanina, jonka palveluihin kuuluvat esimerkiksi IoT-, Business Intelligence- ja erilaiset tiedonhallintaratkaisut. Aveson asiakkaat koostuvat suomalaisista pörssiyrityksistä ja keskisuurista teollisuusyrityksistä. Tämä yhdistelmä vaatii työntekijöiltä vankkaa ammattitaitoa ja raudanlujaa osaamista.

Yrityksessä seniorkonsulttina toimiva Jukka Hietikko kertoo, että on päässyt työskentelemään omaa koulutustaan vastaavissa tehtävissä.

– Olen valmistunut tietotekniikan diplomi-insinööriksi ja sen jälkeen siirryin alalle työskentelemään. Avesolle tulin vähän myöhemmin, kun olin jo ehtinyt kerryttämään hyvää työkokemusta, Jukka kertoo.

Nykyiseen tiimiin kuuluu kymmenen henkeä ja Jukka kuvailee ilmapiiriä viihtyisäksi.

– Meillä on todella yhtenäinen porukka ja ihmiset ovat samanhenkisiä. On mukavaa, että yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyy, hän iloitsee.

Tästä onkin suuri etu, sillä vaikka työhön liittyvät projektit koostuvat monesta itsenäisesti toteutettavasta osa-alueesta, ryhmätyöskentelytaitoja tarvitaan myös paljon.

– Itse käytännön työ on melko itsenäistä. Asiakkaat ja kollegat ovat kuitenkin jokaisessa projektissa hyvin vahvasti mukana ja keskinäistä kommunikointia tarvitaan jatkuvasti. Yksin ei ole mahdollista saattaa mitään alusta loppuun, Jukka toteaa.

Joustavat työajat tuovat vaihtelua

Avesolla työajat voivat vaihdella päivästä riippuen. Vapautta tuo se, että omiin aikatauluihin saa itse vaikuttaa.

– Yleensä toimistolle tullaan siinä kello 8-9 aikaan ja siinä vietetään sitten se normaali 7,5 tunnin työaika. Myös työtehtävät itsessään ovat hyvin vaihtelevia ja asiakkaiden aikataulut on otettava huomioon, Jukka selvittää.

Hänen omaan työpäiväänsä sisältyy tyypillisesti palavereita ja kontaktointia asiakkaan kanssa. Välillä voidaan olla omalla toimistolla ja välillä taas asiakkaan toimistolla.

– Työ on projektiluontoista ja toteutustapoja on monia. Joskus tehdään ihan omalla porukalla ja välillä olemme konsultoimassa asiakkaita. Olemme kuitenkin asiakkaan kanssa aina hyvin tiiviissä yhteistyössä.

Haasteet kehittävät

 Jukka nauttii työssään erityisesti sen vaihtelevuudesta ja ongelmanratkaisutaitoja vaativista tehtävistä.

– Kun työssään voi koko ajan kehittyä ja oppia uutta, päivät pysyvät mielenkiintoisena.

Hänen mielestään kaikkein palkitsevinta on, kun jokin projekti ollaan saatettu alusta loppuun tavoitteiden puitteissa.

– Kaikella tekemiselle pyritään määrittelemään selkeät tavoitteet. Tämä takaa sen, että työssä saadaan onnistumisen fiiliksiä ja toisaalta huomataan, jos jotakin osa-aluetta pitää kehittää.

Välillä vastaan tulee myös haasteita, Jukka myöntää.

– Joudun kohtaamaan paljon asioita, joita en välttämättä ennestään osaa. Silloin ei auta mikään muu kuin opetella, jotta pääsee eteenpäin. Tietysti teknisestäkin näkökulmasta katsottuna aina välillä tulee hankaluuksia, mutta ajoittaiset pulmatilanteet kuuluvat asiaan, hän toteaa.

Avesolla työntekijät eivät jää hauskasta paitsi. Pikkujoulujen lisäksi erinäisiä illanistujaisia on tapana järjestää ja ne tuovatkin koko porukan yhteen rennoissa tunnelmissa.

– Välillä saatamme yhdessä käydä jossain tai viettää iltaa saunomisen merkeissä. Myös toimistolla järjestettävät, niin kutsutut ”Aveso-päivät” ovat mukavaa vaihtelua arjen keskellä, Jukka iloitsee.

Katso tästä Aveson avoimet työpaikat ja hae Jukan kollegaksi!

 

EI KOMMENTTEJA