Blogi

Monsef Nebelung on Jobillan Saksan uusi Country Director

Kirjoittanut Jobilla | 9.1.2023

Monsef Nebelung on nimitetty Jobillan Saksan maajohtajaksi 1.1.2023 alkaen. "Monsef on ollut varhaisesta vaiheesta saakka kehittämässä Saksan liiketoimintaa, ja liiketoiminnan kasvaessa hän on osoittanut kykynsä johtaa suurempaa yksikköä", sanoo Jobillan operatiivinen johtaja Pekka Nebelung

Monsef Nebelung on koulutukseltaan taloustieteilijä. Hänen on kartuttanut työkokemustaan tekemällä markkinatutkimuksia suurille saksalaisille perheyrityksille sekä työskentelemällä institutionaalisten asiakkaiden omaisuudenhoitomyynnissä DACH-alueella Pariisissa ennen Jobillaan siirtymistään. Tämä on antanut hänelle hyvän tuntuman siitä, miten Saksan markkinat toimivat. Tultuaan Jobillalle hän opetteli lisäksi myyntiä ja on johtanut sitä Jobillassa tähän mennessä 2,5 vuotta. 

"Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta saada vastuuta. Olen ollut Saksassa alusta asti ja rakentanut tiimiä myös myynnin ulkopuolella yhdessä Jobillan COO Pekka Nebelungin kanssa, ja on hienoa, että sain mandaatin johtaa tätä maata. Minulla on uskomaton tiimi ja olen varma, että pystymme kasvamaan vielä nykyistäkin enemmän", Monsef sanoo. Odotukset Saksan myynnistä ovat korkealla myynnin nelinkertaistuttua vuonna 2022. "Emme kuitenkaan halua pysähtyä tähän", Monsef lisää. "Haluamme jatkaa tätä matkaa ja näyttää, mitä Saksan markkina voi tehdä – ja mitä Jobilla voi tehdä tälle markkinalle." 

Vapaa-aikanaan Monsef harrastaa urheilua ja viettää aikaa perheensä kanssa.

 

 

TUTUSTU JOBILLAAN