Kandidaatit kertovat: kauhujen työhaastattelut

Viimeksi kirjoitin kandidaattien kokemuksista huonoista rekrytointiprosesseista. Jopa yllättävän suuri osuus saamistani vastauksista käsitteli erityisesti haastattelutilanteita, joten ne tuntuivat ansaitsevan kokonaan oman artikkelinsa. Tällä kertaa keskitytään siis kaikkein käsittämättömimpiin työhaastatteluihin, jotka ovat valitettavasti yhä tätä päivää.

Työhaastattelu on tilanne, jossa viimeistään selviää, mitä kaikkea työpaikkailmoituksen ja ennakkoon muodostuneen työnantajakuvan taakse oikein kätkeytyy. Ilmoituksessa voi olla vaikka miten hienoa runoutta, mutta kun tavataan kasvokkain, on huomattavasti vaikeampi antaa organisaatiosta valheellista kuvaa. Todellisuuden voi nähdä yleensä jo melko nopeasti, niin hyvässä kuin pahassakin.

Outoja tehtäviä

Toivottavaa on, että mikäli haastattelussa koetaan yllätyksiä, olisivat ne positiivisia. Aina näin ei kuitenkaan ole, etenkään perinteisten rekrytointiprosessien työhaastatteluista puhuttaessa. Tapana on ollut (ja on valitettavan usein edelleen), että tilaisuus on hierarkinen ja valta-asetelma on voimakkaasti kallellaan rekrytoivaan osapuoleen. Kandidaatti on paikalla kuin armosta, ja hänen tehtävänsä on selviytyä kunnialla, vaikka eteen tulisi mitä omituisimpia kysymyksiä tai tehtäviä.

“Yhdessä haastattelussa eteeni tuotiin paperia ja kynä. Sain tehtäväksi piirtää itseni, aikaa oli minuutti”, kertoo yritysasiakaspalvelutehtäviin hakenut kandidaatti. “En ymmärtänyt, miten se liittyi tuleviin tehtäviini, tai mitä sillä haluttiin mitata. Tuntui lähinnä hölmöltä, kun haastattelijoita vaikutti sitten huvittavan kiireellä piirtämäni tikku-ukko”, kandidaatti kertoo. “En saanut paikkaa, ja koko tilanteesta jäi outo olo. Tuntui, että minut oli pyydetty vain esiintymään johonkin ohjelmanumeroon ilman aikomustakaan palkata minut.”

Rekrytointia suunniteltaessa on syytä kartoittaa, mitä asioita kandidaateista halutaan selvittää. Tärkein kysymys onkin, mitkä ovat ne tehtävän kannalta olennaiset tiedot. Kaikenlainen turha kikkailu ja kandidaattien pään sekoittaminen tekee rekrytoinnista äkkiä tehotonta, eikä lopulta auta tunnistamaan potentiaalia. Mitä esimerkiksi kandidaatilta pyydetyllä piirrostehtävällä voidaan parhaimmillaan saada selville? Jos sitä peilataan tuleviin työtehtäviin, on selvää, ettei asiakkaiden kanssa sulavasti toimimisella ole varmasti paljoakaan tekemistä piirtämisen kanssa. Lopputulemana voidaan kuitenkin pitää sitä mahdollisuutta, että todellinen talentti menetettiin muualle.

Asiaton kyseleminen kielletty

Monissa kertomuksissa tuli ilmi huonojen haastattelujen valitettava peruskaura. Niihin lukeutuvat asiattomat kysymykset, kuten siviilisäädyn tai lapsihaaveiden uteleminen. Jokaisen rekrytoijan pitäisi jo tänä päivänä tietää, että nämä asiat eivät kuulu työnantajalle, eikä niistä kysymiselle täten ole perusteita.

Onpa kandidaateilta kehdattu myös kysellä poliittisten tai uskonnollisten näkemystenkin perään. “Eräässä työhaastattelussa minulta kysyttiin yhtäkkiä puoluekantaani. Häkellyin ja vastasin vihreiden arvojen olevan tärkeitä minulle, vaikkei tietenkään olisi tarvinnut”, eräs viestinnälliseen tehtävään hakenut kandidaatti kertoo. “Haastattelija vaikutti suhteellisen konservatiiviselta, ja näin hänen ilmeestään, ettei vastaukseni miellyttänyt. En saanut paikkaa.”

Vaikeneminen on… multaa

Vaikka asiattomia kysymyksiä ei pidä esittää, ei toisaalta ole hyvä istua tapaamisessa tuppisuunakaan. Ensitapaamisen pitäisi olla tasavertainen hetki, jossa kandidaatti ja rekrytoija pääsevät tutustumaan ja sen pohjalta tekemään päätöksen, onko paikka molemmin puolin sopiva. Valitettavan usein perinteiset työhaastattelut etenevät kuulustelumaiseen tyyliin, jossa kandidaatille esitetään kysymysten sarja, ja rekrytoija on ainut päätöksentekijä.

Eräs kandidaatti kertookin, kuinka puuduttavan yksipuolinen haastattelu ehti jo päättyä, kun vasta hänen tehdessään lähtöä rekrytoija tulikin yllättäen vielä kyselemään, josko kandidaatilla olisi ollut jotakin kysyttävää. “Siinä vetäessäni jo kenkiä jalkaan ei huvittanut enää alkaa kysellä mitään. Mietin vain, että nytkö teitä kiinnostaa minunkin kysymykseni!”

Kun harjoitus ei teekään mestaria

Lienee turvallista väittää, että useimpia kandidaatteja jännittää haastatteluun meno enemmän tai vähemmän. Joissain tilanteissa olo voi kuitenkin olla poikkeuksellisesti yllättävän itsevarma. Tätä ei pidä automaattisesti mieltää huonoksi asiaksi, koska tunne voi tulla vaikkapa silloin, kun kandidaatti kokee rekrytoijan miellyttävänä ja tilanteen turvallisena — tällöin jännitys unohtuu nopeasti. On myös mahdollista, että kandidaatti on ollut jo useassa työhaastattelussa lyhyenkin ajan sisään, jolloin tilannetta ei koe enää uudeksi ja tapahtumien kulkua odottamattomaksi.

Nollatoleranssi häirinnälle!

Valitettavasti kokemuksiin mahtui myös jopa potentiaalisesti uhkaavia tilanteita, kun haastattelu on yllättäen saanut täysin tarkoitukseltaan poikkeavan suunnan. “Sain työhaastattelukutsun haettuani markkinointiassistentin paikkaa. Kyseessä oli taidegalleria, jonka omistajalle tulisin työskentelemään”, kertoo eräs kandidaatti. “Haastattelu pidettäisiin galleriassa, ja paikalle mentyäni sain todeta sen sijaitsevan minulle soittaneen omistajan asunnossa”, kandidaatti jatkaa. “Kun sitten kyselin työtehtävistä ja vastuualueista, mies ilmoittikin haluavansa palkata minut vaimokseen. Olin järkyttynyt ja aikeissa häipyä, kun hän alkoi selittää minun käsittäneen väärin, ja hänen haluavan palkata minut etsimään hänelle vaimoa — aivan kuin se olisi ollut paljoakaan sen parempi”, kandidaatti kertoo. Mies yritti vielä tämän jälkeen soitella perään.

Asiatonta käytöstä ei koskaan tarvitse sietää. Mikäli kohtaat häirintää tai ahdistelua, on sinun tärkeää saada apua. Rikoksen tunnusmerkit täyttävistä teoista kannattaa tehdä rikosilmoitus. Keskusteluapua ja neuvoja oikeaan toimintaan antaa Rikosuhripäivystys.

Positiivinen käsitys on paras käyntikortti

Huono työhaastattelu vahingoittaa organisaation työnantajakuvaa. Jos jo ensitapaamisesta jää ikävä vaikutelma, mitä työskentelyltä organisaatiossa voi odottaa? Kun kandidaatit tuovat negatiivisia kokemuksiaan julki, syntyy äkkiä mainehaitta — tällaisia kertomuksia uskotaan ja kerrotaan usein eteenpäin. Tarinoissa on voimaa, ja harvalla yrityksellä on varaa siihen, mitä ihmisille muodostuneesta huonosta mielikuvasta voi pahimmillaan seurata. Ensitapaamisen merkitystä ei pidä aliarvioida, vaan kandidaatille tulisi aina tarjota positiivinen kokemus riippumatta siitä, tuleeko hän valituksi tehtävään vai ei.