Työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara. Näin ollen myös ihmisten rekrytointi organisaatioon on tärkeä osa sen liiketoimintaa. Tapoja rekrytoida on monia, joten kustannukset vaihtelevat paljon. Yllättävän usein niistä ei kuitenkaan olla aivan perillä, ja seuranta on heikkoa: rekrytointitutkimuksemme mukaan 28% vastanneista ei osaa arvioida keskimääräisiä kustannuksia kampanjalle.

Kustannustehokas rekrytointi vaatii tietoa – selkeitä lukuja, mikä maksaa ja minkä verran. Kaikki kulut eivät ole suoraan nähtävissä, vaan piiloutuvat prosessin eri vaiheisiin ja niiden selvittäminen vaatii tarkempaa perehtymistä prosessiin. Yksi esimerkki nopeasti kasvavista kuluista on rekrytointiin osallistuvien ihmisten suuri määrä. Mitä useampi osallistuu, sitä enemmän syntyy kuluja. Kun tähän lasketaan yhteen vielä pitkä ja monivaiheinen rekrytointiprosessi, voi rekrytointi tulla kalliiksi.

Aika on rahaa

Rekrytointiprosessi aloitetaan kartoittamalla tarvittava työvoima ja sen toimenkuva: mitä tarvitaan, mitkä ovat tehtävät ja vastuualueet, mihin tiimiin positio sijoittuu ja kenelle hän vastaa. Tämän kartoittamiseen tarvitaan monesti useamman henkilön näkemys tilanteesta ja tarpeesta, jolloin yhtä monen henkilön työaikaa kuluu muuhun kuin varsinaiseen työhön.

Kaikkia vaiheita rekrytointiprosessissa yhdistääkin se, että käytettävä aika on pois varsinaisesta työajasta. Tämä kertautuu vielä sen mukaan, kuinka moni työntekijä prosessiin jollakin tavalla osallistuu. Ideaalitilanteessa rekrytointiprosessi on tehokas ja pyörii lähes itsekseen niin, ettei arvokasta työaikaa tarvitse käyttää aktiiviseen mukanaoloon enempää kuin on oikeasti tarpeen.

Työpaikkailmoituksen laatiminen ja julkaisu

Palkattavan työvoiman kartoittamisen jälkeen on aika alkaa etsiä sitä. Vuorossa on työpaikkailmoitus: sen laatimiseen tarvitaan aikaa ja osaamista – houkuttelevaa ilmoitusta ei välttämättä voi kirjoittaa aivan kuka tahansa organisaatiosta. Markkinointiosaston asiantuntijoita tarvitaan, kun ilmoituksella halutaan houkutella osaavia kandidaatteja. Mikäli markkinointi on ulkoistettu, voi olla tarpeen ostaa pätevän copywriterin taitoa laatimaan myyvä ilmoitus.

Tekstin lisäksi tarvitaan usein myös kuvia. Kuvien käyttö ja editointi kysyy niin ikään ammattilaisen työaikaa ja resursseja. Rekrytointikuvissa esiintyy yleensä ihmisiä. Mikäli kuvia otetaan työpaikalla itse, on kuvattavien henkilöiden käyttämä aika otettava huomioon.

Nyt ilmoitus kuvineen on valmiina julkaistavaksi. Ilmoituksen julkaiseminen rekrytointimedioissa maksaa, muttei vielä takaa kandidaatteja. Erityisesti passiiviset kandidaatit jäävät usein puuttumaan kokonaan, jos haku avataan vain alustoilla, minne on erikseen mentävä töitä etsimään. Jotta näkyvyyttä saadaan lisää, on niin sanotusti laitettava kättä syvemmälle taskuun: ilmoituksen nosto listauksien kärkipaikoille tai erillisen mainoskampanjan tekeminen someen eivät suinkaan ole ilmaisia kaupanpäällisiä.

Ilmoitusten perkaaminen vie aikaa

Saapuneet hakemukset käydään läpi lähtökohtaisesti ilman etukäteen tehtyä seulontaa. Niinpä jokainen avataan ja luetaan ainakin kertaalleen, poimitaan joukosta potentiaalisia ja karsitaan epäsopivia pois. Jos hakemuksia tulee paljon, on samoja, potentiaalisia kandidaatteja käytävä läpi useampi karsintakierros. Hakemusten käsittely viekin suuren osan rekrytointiprosessiin käytettävästä ajasta. Mukaan on syytä laskea vielä rekrytointiin liittyviin kysymyksiin vastaamiseen kuluva aika, kuten myös innokkaimpien, “perään soittavien” kandidaattien kanssa käytäviin puhelinkeskusteluihin kuluva aika.

Kun hakemusten joukosta on löydetty potentiaalisimmat kandidaatit, on aika ottaa heihin yhteyttä ja sopia haastatteluista. Tähän on varattava työaikaa, ja huomioitavaa on, ettei kaikkia kandidaatteja saada ensimmäisellä yrityksellä vielä kiinni. Haastatteluajankohta voi venyä kauas tulevaisuuteen. On myös mahdollista, ettei hakemuksia tehtävään tulekaan tai hakijat eivät täytä työn vaatimia kriteerejä. Nämä ovat hyvin valitettavia tilanteita, joille ei jälkikäteen ole paljoakaan tehtävissä. Käytännössä hakuaikaa joko jatketaan, työhön valitaan joku vähemmän pätevä henkilö tai prosessi alkaa miltei alusta: avataan uusi rekrytointi. Jos vika on prosessissa, mahdollisuudet tulosten parantamiseen ovat vähäiset. 

Haastattelut ja niiden valmistelut

Positiosta riippuen voi haastattelujakin olla tarpeen järjestää useampi kierros eri vaiheineen. Ne vaativat yleensä valmisteluja etukäteen, ja esimerkiksi erilaisia ennakkotehtäviä tai haastatteluissa suoritettavia näyttöjä varten tarvitaan usein asiantuntijatason ihmisten työaikaa. Mitä useampia haastattelukierroksia eri vaiheineen rekrytointiprosessissa järjestetään, sen enemmän työtunteja ne myös kysyvät.

Kaikkien eri vaiheiden jälkeen on lopultakin valittu paras kandidaatti palkattavaksi. Seuraavaksi tarvitaan sopimukset sovituin ehdoin sekä allekirjoitukset niihin joko etänä tai tapaamisessa kasvotusten. Kun uusi työntekijä aloittaa talossa, alkaa perehdytys ja niin sanottu “oppiaika”, jolloin työskentely ei usein ole vielä aivan sitä tehokkainta mahdollista potentiaaliin verraten – eikä toki tarvitsekaan. Kuluja tarkastellessa se on kuitenkin attribuutti, joka vaikuttaa kokonaisuuteen. Mikäli rekrytointi todetaan epäonnistuneeksi ja päädytään koeajan purkuun, alkaa prosessi alusta.

Tällaisenaan rekrytointiprosessi on raskas ja aikaavievä. Kaikkien osapuolien etu on, että prosessi nopeuttaisi rekrytointia ja vähentäisi sen kustannuksia. Läpinäkyvä rekrytointiprosessi on mitattavissa selkeillä luvuilla. Näin tuloksia on helpompi seurata ja toimenpiteet ja resurssit voidaan kohdentaa sinne misssä niitä tarvitaan. Käytettävälle budjetille on myös selkeät perusteet, joita voidaan tarkastella tarvittaessa läpi organisaation. Jobillan digitaalinen headhunting-palvelu on luotu ratkaisemaan perinteisen rekrytointiprosessin ongelmat. Haluamme tehdä rekrytoinnista helpompaa niin työnantajalle kuin kandidaatillekin. Asiakaskokemuksiamme pääset lukemaan täältä. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!


Haluatko tietää lisää rekrytoinnista?

Liity yli 170 000 käyttäjän joukkoon ja rekrytoi menestyksekkäästi Jobillan kanssa.

Aloita nyt

Digitaalisen rekrytoinnin ja rekrytointimarkkinoinnin ammattilaiset.

Tilaa uutiskirjeemme

Miten rekrytoida digitaalisesti vuonna 2024?

Rekisteröidy ilmaiseksi ja rekrytoi onnistuneesti!

Aloita nyt!

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Leave a Comment