Kehitysyhtiö halusi auttaa yrityksiä tukemalla rekrytointia – Case Business Tornio
Marko Alamartimo on toiminut Business Tornio – Team Botnia Oy:n toimitusjohtajana kahden vuoden ajan. Tornion kaupungin ja yritysten omistama kehitysyhtiö perustettiin v. 1999 tukemaan alueen yrittäjiä yrityksen perustamisessa, jatkokehittämisessä ja alueen elinvoiman kehittämistyötä varten. Kehitysyhtiö panostaa ketterään proaktiiviseen toimintaan yritysten hyväksi.
"Mitä paremmin meillä täällä yritykset voivat, sitä parempi meillä on täällä alueella olla."
Hän tietää mistä puhuu. Marko on torniolainen paluumuuttaja, joka on itse ollut suurimman osan ajasta töissä yksityisomistuksessa olevissa yrityksissä. Auttaminen ja konkreettiset teot ovat lähellä sydäntä. "Yrityksessa toiminnan on aina oltava todella terävää. Vain laukaukset ratkaisevat", Marko kuvailee yritysmaailmaa jääkiekkotermein. "On uskallettava lähteä matallla kynnyksellä kokeilemaan, että toimiiko joku juttu."
"Olen tottunut toimimaan nopeasti silloin, kun tunne on sellainen, että tähän kannattaa lähteä."
Käsitys testin arvosta ja mahdollisuuksista syttyi välittömästi
Marko silmät siristyvät hyväntuulisesti, kun hän muistelee, miten yhteistyö Jobillan kanssa alkoi. Hän oli se, joka törmäsi kännykkää selaillessaan testiin, päätti kokeilla ja kiinnostui välittömästi. "Olen tottunut toimimaan nopeasti silloin, kun tunne on sellainen, että tähän kannattaa lähteä", Marko kuvailee yritysmaailmasta perittyä tapaansa tarttua toimeen aktiivisesti. Testin tekemistä seurasi lisätietojen hankkiminen ja ensimmäinen virallinen sähköposti aiheesta olikin jo tilausvahvistus. "Niin siinä taisi käydä!" Marko vahvistaa nauraen.
Jobillan löytyminen sattui tulemaan hyvään aikaan. Taustalla oli aitoja huolia osaajien löytämisen kanssa. Hakemusmäärät ovat toimialasta riippumatta olleet viime vuosina hyvin vaatimattomia. Yrityksiltä on tullut samaa viestiä: osaavan työvoiman saaminen on haasteellista. Torniossa ja Meri-Lapissa esimerkiksi teollisuus on suuri vahvuus, joten Tornion alueella töitä olisi kyllä tarjolla. "Olisi vain tärkeää, että olemassa olevat työpaikat saataisiin nähtäville, jotta muuttamista harkitsevat saisivat aidon käsityksen alueen mahdollisuuksista", Marko tähdentää. Jobillan avulla tilannetta aiotaan nyt parantaa saattamalla osaajat ja työpaikat paremmin yhteen.
Tuolla nimenomaisella hetkelläkin Markolla oli käsissään tuore rekrytointi, johon oli perinteisin keinoin tullut positioon nähden aivan liian vähän hakemuksia. Marko päätti testata Jobillaa tosielämässä antaen tehtäväksi jo kertaalleen heikosti menneen rekryn.
Marko päätti testata Jobillaa tosielämässä antaen tehtäväksi jo kertaalleen heikosti menneen rekryn
Rekrytointiin lähdettiin testimielessä Jobillan muutamaa työkalua kokeillen melko suppealla paketilla. Palvelu saatiin Markon mukaan hyvin huokeasti. Softan käytöstä saatiin esittely ja käyttöönopastus. Palvelua oli helppo käyttää. Alle kuukausi ensimmäisestä yhteydenotosta Jobillan kanssa Business Torniolla oli käsissään kertaalleen heikosti menneestä rekrytoinnistaan 31526 näyttökertaa, 832 klikkausta, 148 kandidaattia, joista 65 täyttivät asetetut kriteerit. Heistä noin 30 olivat heti soittamisen arvoisia. Hakemuksia tuli lopulta viisinkertainen määrä alkuperäiseen yritykseen verrattuna. Tyytyväinen helpotus ja ällistys on aistittavissa Markosta vieläkin hänen kerratessaan lukuja.
Marko halusi kuitenkin vielä omat kokemuksensa validoidakseen testata, olivatko Jobillan luvut todella aitoja vai vain onnekasta sattumaa. Hän halusi omin silmin vertailla tuloksia Jobillan ja normaalin rekrytoinnin kanssa vielä uudemman kerran. Niinpä hän päätti laittaa haun auki niin perinteisellä tavalla kuin Jobillan avulla. Markolla oli nimittäin jo tiedossaan seuraava rekrytointi, josta hän jo ennalta käsin osasi aavistaa hyvin vaikeaa.
Marko teki suunnitelman: haku sai olla auki tavanomaisissa kanavissa kolme viikkoa ennen kuin hän tekisi lopullisen päätöksen, käynnistäisikö Jobillan haun vai ei. Marko henkäisee ja hidastaa tempoaan, jotta tarinan yksityiskohdat saisivat elää arvoisensa hetken kuulijan mielessä: hän laittoi verkkoilmoituksen, osti paikan maksullisesta portaalista ja laittoi lehti-ilmoitukset sekä Lapin Kansaan että Kalevaan. Lehtien yhteislevikki kattoi niin Lapin kuin Pohjois-Pohjanmaan, eli hyvin laajan alueen. Hän teki kaiken ja vähän ekstraakin, jotta tulokset eivät jäisi ainakaan hänestä kiinni. Rahaakin paloi aika lailla.
Kolmen viikon kuluttua ilmoituksen olivat nähneet lehtien laajan levikin lisäksi portaalin kautta alle tuhat henkilöä. Lopputulos? Kaksi hakemusta. Hakuajan päättyessä Marko totesi, että hakua jatketaan. Vaikka omin keinoin tulleet muutama hakemus olivat olleet erittäin hyviä, Marko halusi nähdä, minkälaisia tuloksia Jobillan kanssa voisi samassa haussa saada. Kaiken kukkuraksi Jobillan käyttö maksaisi vain murto-osan siitä, mitä Marko oli rekrytointiin käyttänyt.
Haku käynnistettiin myös Jobillan kanssa kolmeksi viikoksi. Kolmen viikon kuluttua oltiin tavoitettu yli 47530 ihmistä, 71 henkilöä teki lopulta testin ja 46 henkilölle lähetettiin lisätietolomake. Heistä 21 palautti lisätietolomakkeen ja kaikki olivat liittäneet CV:nsä mukaan jo tässä vaiheessa. Prosessista oltiin siis saatu jo tässä vaiheessa rekrytoinnin kannalta olennainen tieto kandidaateista, Marko huomauttaa. Haastattelujen taso oli kova. Valittu hakija täytti lopulta kaikki optimistisimmat toiveet rekrytoinnin onnistumisesta.
Yhteistyö on vasta alussa. Business Tornio on ottanut Jobillan avukseen tukemaan yrityksiä niin alueellisessa kuin yrityskohtaisessa kehitystyössä. Tästä esimerkkinä on sivusto toihintornioon.fi, jossa alueen yrityksiä esitellään ja tuodaan näkyväksi sitä, mitä alueen valtavalla potentiaalilla on tarjota. Lue lisää Tornion alueesta täältä. Yrityksiä otetaan nyt mukaan.
Markon perustelut yrityksille, miksi kannattaa lähteä mukaan käyttämään Jobillaa:
- Jobillan avulla kandidaatteja tuli huomattavasti enemmän kuin perinteisillä rekrytointimenetelmillä
- Jobillan käyttö on helppoa niin kandidaateille kuin yritykselle
- Jobillan palvelut ovat ensiluokkaisia
- Kynnys työnantajalle on hyvin matala, Jobilla tekee kaiken valmiiksi
- työnantajan ei tarvitse käyttää paljon aikaa vaan kevyellä panostuksella saadaan asiat liikkeelle
- Jobillan käyttöliittymä helpottaa asioiden hoitamista ja hahmottamista läpi koko prosessin
- prosessi on visuaalisesti informatiivinen ja pysyy kasassa.
Lue lisää Team Botnian ja Jobillan yhteistyöstä täältä!
Samankaltaista luettavaa
Haluatko tietää lisää rekrytoinnista?
Liity yli 170 000 käyttäjän joukkoon ja rekrytoi menestyksekkäästi Jobillan kanssa.
Tilaa uutiskirjeemme
Lisää kiinnostavaa luettavaa
Miten rekrytoida digitaalisesti vuonna 2024?
Rekisteröidy ilmaiseksi ja rekrytoi onnistuneesti!