
Haminan Pallo tarvitsi Toiminnanjohtajaa, Oikea työ oikeaan aikaan – Jani Ahonen löysi unelmapestinsä Jobillan kautta
Kun Haminan Pallo etsi uutta toiminnanjohtajaa, he päättivät toteuttaa rekrytoinnin yhdessä Jobillan kanssa hyödyntäen nykyaikaisia digimarkkinoinnin keinoja. Yksi rekrytointikampanjan kautta tavoitettu henkilö oli Jani Ahonen – ja hänestä tuli lopulta se oikea valinta rooliin.
Ahonen kertoo törmänneensä mainokseen selatessaan Instagramin feediä. “Näin mainoksen, joka osui heti silmään. Se oli juuri sellainen työ, joka kiinnosti itseäni – ja se tuli vastaan oikealla hetkellä,” Ahonen sanoo. Vaikka hän oli aiemmin välillä seurannut työpaikkoja esimerkiksi TE-palveluiden ja Duunitorin kautta, tämän rekrytointiprosessin sujuvuus teki vaikutuksen.
“Prosessi oli nykypäiväinen, mukava kandidaatin näkökulmasta. Se oli kunnioittava ja suoraviivainen – juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla,” hän summaa kokemustaan.
Jobillan ja Haminan Pallon yhteistyö johti paitsi onnistuneeseen rekrytointiin, myös kokemukseen, jossa kandidaatti koki tulleensa aidosti kohdatuksi ja arvostetuksi. Jani Ahonen toimii nyt Haminan Pallon uutena toiminnanjohtajana – esimerkkinä siitä, miten oikea ihminen ja oikea työ kohtaavat, kun rekrytointi tehdään fiksusti.
Puheenjohtajan näkökulma: “Tavoitettiin oikeat ihmiset”
Haminan Palloilijoiden puheenjohtaja Rami Orola pitää rekrytointiprosessia onnistuneena myös seuran näkökulmasta. “Soitimme 12 kandidaattia läpi ja pidimme lyhyet etäpalaverit heidän kanssaan. Oli hienoa nähdä, että kohdennettu mainonta tavoitti juuri oikeanlaiset, substanssiosaamista omaavat passiiviset kandidaatit. Mukana oli porukkaa yhdistystoiminnasta, urheilupiireistä ja muilta relevanteilta aloilta,” Orola kertoo.
Hän painottaa erityisesti hakutekstin ja kysymysten merkitystä. “Se, miten hakuteksti ja kysymykset on muotoiltu, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kehen viesti vetoaa – ja sitä kautta millaisia kandidaatteja saadaan mukaan prosessiin,” hän sanoo.
Rekrytointi Jobillan avulla tarjosi Haminan Pallolle paitsi teknisesti sujuvan prosessin toiminnanjohtajan löytämiseen.
Jobillan perustaja Tommi Siro ja Globaali myyntijohtaja Janne Suomi tiimeineen kävi Haminassa katsomassa kauden kotiavausta Sotkamon Jymyä vastaan Haminan Vallikentällä ja vaihtamassa ajatuksia Orolan ja tuoreen toiminnanjohtaja Ahosen kanssa.